Löydä liikunnan ilo TFW Helsingiltä. Osta jäsenyys tästä!

Milloin kannattaa treenata ja miten?

Kesä on mahtavaa aikaa! Kelit sallivat enemmän ulkoilua ja erilaiset ”kesäaktiviteetit” tulevat mukaan kuvioihin. Moni vaihtaa kulkupeliksi polkupyörän ja yllättävästi fillarilla rullattuja kilometrejä voi päivän aikana kertyä paljonkin. Itse olen taas pitkästä aikaa päässyt pelaamaan frisbeegolffia, jota harrastin aiemminkin, mutta laji oli tauolla pitkän aikaa. Frisbeegolffin kaltaiset matalasykkeiset rentoa tekemistä lisäävät lajit ovat omiaan muun harjoittelun ohella ja toimivat hienosti palauttavana liikuntana.

Kova vai kevyt treeni?

Nykytrendi monen asian osalta on hyvin usein suorittava ja tavoitehakuinen. Kuntosalilla pyritään aina vaan tekemään kovempaa ja kovempaa, vaikka päivän kuorma voi olla jo tapissa. Tästä johtuen treeni ei kulje, päivistä tule raskaita ja lopulta mikään ei oikein huvita. Tämä usein kertoo kuormituksen ja palautumisen epäsuhdasta. On painettu tukkaputkella aina vain kovempaa ja enemmän mentaliteetilla. Samalla on lisätty arkiliikkumista vaikkapa pyöräilyä 10 kilometriä töihin, 10 kilometriä töistä salille ja vielä salilta fillarilla kotiin. Samalla kun aktiviisuus on kasvanut auringon paistaessa; lepoa ja ravintoa ei ole huomioitu niiden vaatimalla tavalla. Viikot etenevät samojen treenien parissa ja pyörällä painetaan kaikkialle. Tosiasiassa, monelle terveysliikkujalle riittävä määrä liikkumista olisi jo nuo pyöräilyt, siihen normaalit arkiaskareet koirankävelytyksineen, lasten kanssa leikkimiseen ja loppuaika jääkin sinulle.

Miten rytmittää harjoittelua?

Tätä ei nyt tule ymmärtää väärin, kysymys on kokonaisuudesta. Jos tiedät, että kuljet vaikka pyörällä päivittäin pitkiä matkoja ajallisesti 1-2 tuntia ja haluat tehdä vielä kuntosaliharjoituksen, tulee jompaakumpaa keventää. Jos tuntuu että jalat on tukossa pyöräilystä kevyt voimatreeni voi herätellä niitä taas eloon ja toisinpäin. Jos tiedät, että tänään on kova jalkatreeni tulossa, ota pyöräilyyn enemmän aikaa, vähemmän tehoa ja jalkapäivästä voikin tulla parempi kuin koskaan. En missään nimessä jättäisi kuntosaliharjoittelua pois arkiliikunnan lisääntyessä, miettisin tarkemmin mitä teen ja miten.

Mistä tietää, että päivän tavoite on täynnä?

Markkinoilla on paljon aktiivisuutta mittaavia laitteita, joita seuraamalla normaalin terveysliikkujan on helppo seurata aktiivisuuttaan. Usein laitteet antavat tavoitteen, joka pyritään saavuttamaan ja laite ilmoittaa energiankulutuksena, askelmääränä tai muuna vastaavana päivän aktiivisuuden olevan täynnä. Tämä ei tietenkään tarkoita että täytyy pysähtyä paikalleen, vaan tiedät suurinpiirtein missä mennään. Päivät vaihtelevat, jonain päivänä tavoite täyttyy helposti ja joinain päivinä siihen ei päästä. Miettimällä mitä tänään on tapahtunut ja siitä tulokseen peilaamalla on helppo ymmärtä, mistä päivittäinen aktiivisuus koostuu.

Viestit, mitkä?

Mitkä viestit voivat viestiä, että voisi olla järkevää vaihtaa kova treeni kevyempään vaihtoehtoon tai pyhittää päivä levolle?

Usein puhutaan ylikunnosta ja siitä että ei kulje. Ylikunto on tila, jossa kroppaa on rasitettu suhteellisen pitkäaikaisesti enemmän, kuin sille on annettu aikaa palautua, jolloin kuormittuminen ja palautuminen ovat epsyhteessa toisiinsa. Ylikunnossa elimistö joutuu ylirasitustilaan, jossa suorituskyky notkahtaa lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa. Fyysisiä oireita voivat olla suorituskyvyn heikkeneminen, liikkumisen epämiellyttävyys, kohonnut syke, verenpaine ja unihäiriöt muutamia mainitakseni. Ylikunto voi aiheuttaa myös vastustuskyvyn heikentymistä. Normaalin terveysliikkujan osalta ensimmäisenä ei törmätä välttämättä ylikuntoon, vaan sen esivaiheisiin: liikaa tekemistä, liian vähän palautumista, mutta tässä vaiheessa tilanteeseen on mahdollista puuttua. On tärkeää tunnistaa että kaipaako kroppa lepoa vai eikö vaan huvita. Jos ei huvita, on todennäköistä, että lähtemällä esim kuntosalille alkaakin huvittamaan.

Jos kroppa kaipaa oikeasti lepoa, minulle esimerkiksi frisbee golf toimii hienosti kevyenä palauttavana aktiivisuutena, jonka jälkeen unikin maistuu makealle!

Nautitaan kesästä ja siitä mitä kaikkea voikaan tehdä, kun ne tekee järkevästi!

 

-Coach Santtu

Syksyn ensimmäinen TFW Perusteet -kurssi alkaa elokuussa 2018. Ota haltuun!

Varaa ilmainen kokeilutunti

TFW-tunnille voi tulla kuka vain aiemmasta kuntoilutaustasta huolimatta. Kokeilutunti on helppo ja vaivaton tapa aloittaa uusi harrastus. Eikä hätää – ammattitaitoiset TFW-valmentajamme ja huippu TFW-yhteisö jeesaa sinut alkuun!