Löydä liikunnan ilo TFW Helsingiltä. Osta jäsenyys tästä!

Projekti: Tuomas 5.0 – Kestävä ratkaisu

Olen harrastanut liikuntaa eri muodoissaan vajaa 30 vuotta. Taustalla on kokemuksia kestävyydestä, painojen kanssa touhuamiseen ja joukkuelajeista kamppailuun. Samalla skaalalla olen onnistunut kehittymään ja loukkaantumaan lukemattomia kertoja. Viimeisin loukkaantuminen tapahtui tämän vuoden tammikuussa ja viimeisen 10 vuoden vitsauksen tavoin, se kohdistui selkään. 5.0 versio on ehkä siis lievästi alimitoitettu.

Vaikka määrällisesti olenkin liikkunut koko paljon ja monipuolisesti, on se aina ollut harrastus, nautinto, keino rentoutua ja en ole sitä koskaan erityisen tarkkaan suunnitellut. Valinnat on tehty fiilispohjalta ja melko suurella vaihteluskaalalla. Vastaava ilmiö on toistunut ruokavalion osalta eli perustasolla viisaita valintoja (noh, ainakin viime vuosina), mutta systemaattisuus ja suunnitelmallisuus ovat puuttuneet. Nyt ajateltuna se lienee ollut alitajuinen valinta, koska elämä muutoin on erittäin tarkkaan suunniteltua ja tavoitteellista työtehtävien ja perheen arjen osalta.

Yritin tammikuussa löytää loukkaantumiselle syyllistä monesta paikasta ja suunnasta. Kuitenkin juurisyyanalyysi osoitti, että vika oli omissa valinnoissa ja tekemisessä. Todennäköisesti viisaammilla valinnoilla näin ei olisi tapahtunut. Minulla on kytenyt taustalla haave siitä, että joskus (mielellään lottovoiton jälkeen) voisin hankkia valmentajat auttamaan liikunnan ja ravinnon suunnittelussa. Keväällä se lottovoitto tuli, tosin päävoiton sijasta pari kymppiä, mutta joka tapauksessa päätin tukeutua kahteen huippuosaajaan, sillä tunnistin ettei oma osaaminen kanna enää pidemmälle ja ettei minulla ole järkevässä ajassa mahdollisuus oppia kaikkea itse.

Lisäksi tämä lähestymistapa mahdollistaa itseeni tutustumisen ja oppimisen aivan uudella tavalla. Vaikka liikkuminen ja suhteellisen terveelliset elämäntavat ovat jo arvotasolla, jotka ohjaavat valintojani, en tunne itseäni tältä osin riittävästi. Yksinkertaiset kysymykset, kuten mitä ihan tarkalleen syöt, kuinka paljon saat edes haarukkatasolla eri ravintoaineita, mitkä ovat sykerajasi, minkälainen harjoittelua ja intensiteetti eri muodoissa on sinulle turvallista ja terveellistä, olivat vieraita. Aloimme päästä perustavaa laatua olevien kysymyksien äärelle.

En ole käytännössä koskaan hyödyntänyt liikunnassa mittausta, vaan sitä on tehty fiilispohjalta (vinkki: varsinkin kovaa harjoiteltaessa pelkkään fiilikseen ei kannata aina luottaa). Kati toi arkeen järkevällä ja arkeen sopivalla mittakaavalla suunniteltua ravintoseurantaa ja siihen liittyvää mittaamista ja Teemu taas syke-, suorituskyky ja palautumisseurannan perusasioita. Tässä vaiheessa olen ehkä sillä tasolla, että tiedostan perusasioita ja en edes väitä hallitsevani niitä. Joka tapauksessa terveysteknologia isommassa mittakaavassa sekä oman terveyden ja hyvinvoinnin seuranta ovat omassa ajatusmaailmassa nousseet huomattavasti mielenkiintoisimmiksi.

Tavoitteiden asetannassa Kati ja Teemu ovat auttaneet tekemään valintoja siten, että voin aidosti haastaa itseni, mutta turvallisuus ja terveellisyys huomioiden. Vaikka arjessa tapahtuu paljon asioita, huomaan taas ennakoinnin ja etukäteissuunnittelun merkityksen. Treenimäärien noustessa tämän projektin aikana paljon, olen mm. pitänyt enemmän lepopäiviä kuin aiempina vuosina. Kropassa tuntuu vähemmän rasitusta, vaikka harjoitusten määrä ja intensiteetti on ollut ajoittain melkoisen rankka.

Tämän projektin yksi tavoite itsessään on palauttaa tekeminen oikeille raiteille ja varmistaa mahdollisuudet monipuoliseen ja terveeseen elämään, joka sisältää tavoitteellista, mutta turvallista liikkumista loppuelämän ajan. Siksi kerään itselleni sellaisia rakennuspalikoita, joita kannattaa hyödyntää pysyvästi (kliseisiä kyllä, mutta koska olen suomalainen mies, joka ei lue käyttöohjeita, niin…):

1. Mitä enemmän liikut, sitä helpompi on olla huomaamatta puutteita ravinnossa. Mm. sulatusuuni hoitaa X määrän liikaa rasvaa pois, vaikka se ei tee hyvää.

2. Ravintoa pitää saada oikea määrä oikeaan aikaan. Säännöllisyyden, annoskokojen ja ravinnon lähteiden merkitys – kun se osuu edes haarukalla kohdalleen, sen tuntee ja huomaa kyllä.

3. Tiedä oikeasti, älä luule tietäväsi. Kuten aiemmin, on helppo kuvitella asioita ravinnosta, kehosta ja suorituskyvystä – kaikki tämä tieto on varsin helposti saatavilla.

4. Liikuntamuodosta huolimatta varmista riittävä peruskunto ja vahvista sitä. Tämä vaatii työtä, mutta muutoksia saa aikaan yllättävän nopeasti ja sen huomaa sitten niin liikuntasuorituksessa kuin muissa elämän haasteissa.

5. Valitse pelipaikat. Aina ei ole maximum attack, vaan tarvitaan kehonhuoltoa, tekniikkaa, eri sykealueilla tapahtuvaa treeniä.. ..ja sitten niitä all in treenejä.

Kiitos blogin lukemisesta ja tsemppiä arkeen!

Tuomas

Projekti: Tuomas 5.0 – Tsekkaa myös blogisarjan ensimmäinen postaus.

Varaa ilmainen kokeilutunti

TFW-tunnille voi tulla kuka vain aiemmasta kuntoilutaustasta huolimatta. Kokeilutunti on helppo ja vaivaton tapa aloittaa uusi harrastus. Eikä hätää – ammattitaitoiset TFW-valmentajamme ja huippu TFW-yhteisö jeesaa sinut alkuun!